Parannamme Kilpilahden sataman ympäristöturvallisuutta ja korjaamme eroosiovaurioita
Nesteen Kilpilahden satamaan rakennetaan rantamuuri. Rantamuuri mahdollistaa sataman sujuvan ja turvallisen käytön. Samalla korjataan aallokon aiheuttamia eroosiovaurioita ja sortumavaara sekä estetään tulvavesien nouseminen laituripaikoille ja sataman öljyisten vesien keräilyjärjestelmän kaivoihin.
Rantamuurin avulla voimme estää myös mahdollisen öljyvuodon tai putkirikon sattuessa tuotteen kulkeutumisen mereen ja hallita tehokkaammin tulvien ja meriveden korkeusvaihteluiden haittoja. Muuri turvaa merialuetta myös siinä tapauksessa, että tankkerin lastauksen tai purun aikana sattuisi vuoto. Vuoto voidaan paitsi havaita paljon nopeammin, myös eristää helpommin.
Vedenpinnan korkeus määritteli muurin korkeuden
Tulevan vuoden aikana Kilpilahden sataman laitureiden 1 ja 4 väliin rakennetaan 2,10 metriä korkea rantamuuri. Tähän korkeuteen päädyttiin vertaamalla sataman vedenpinnan vuosittaista, keskimääräistä korkeutta vuodesta 2014 eteenpäin. Rantamuurilla on pituutta kaikkiaan n. 520 metriä.
Muurin taakse rakennetaan sadevesien keräilyallas ja sadevesikaivo. Samalla tehdään muutostöitä, joilla helpotetaan sataman työveneiden vesillelaskua ja työskentelyä, ja mahdollista merestä pelastautumista. Myös teräsrakenteiden suojauksia ja valaistusta parannetaan.
Laivaliikenne kulkee koko työn ajan
Kilpilahden satama on tonnimääräisesti Suomen suurin satama, jossa on laivakäyntejä reilusti yli tuhat vuoden aikana. Projektin toteuttaminen edellyttää saumatonta yhteistyötä ja toimivaa kommunikointia satamaa operoivan henkilökunnan ja projektia toteuttavan organisaation kesken, sillä rakentaminen tehdään laivaliikenteen ehdoilla.
Rantamuurin rakentaminen aiheuttaa valitettavasti mahdollisesti meluhaittaa naapurustoon ja veden hetkellistä sameutta. Toiminnasta aiheutuva melu ja tärinä pyritään pitämään niin alhaisena kuin se töiden turvallisen ja laadukkaan toteuttamisen puitteissa on mahdollista. Rannan ruoppauksesta tai maanrakennustöiden yhteydessä syntyvät jätteet pyritään uusiokäyttämään täytemaana tai toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn.
Rakentaminen siirtyy toteutusvaiheeseen ja näkyy satamassa maaliskuussa. Töiden on tarkoitus valmistua kesään 2024 mennessä.