Neste Oyj

Neste tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi.

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) hyödyntää innovatiivista, tieteeseen perustuvaa teknologiaa muuttaakseen jätteitä ja muita raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi ja kierrätysraaka-aineiksi. Yhtiö tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi ja auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Neste on maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja sekä polymeerien ja kemikaalien valmistukseen tarkoitettujen uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineisiin perustuvien syöttöaineratkaisujen edelläkävijä.

Yhtiön tavoitteena on tehdä Porvoon öljynjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo. Neste on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja aikoo vähentää myymiensä tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Neste on myös asettanut korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjulle. Yhtiö on palkittu toistuvasti CDP:n tunnustuksilla ja valittu maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2023 Nesteen liikevaihto oli 22,9 miljardia euroa.

Lue lisää: neste.fi

Neste in brief 

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) uses science and innovative technology to transform waste and other resources into renewable fuels and circular raw materials. The company creates solutions for combating climate change and accelerating a shift to a circular economy. Being the world’s leading producer of sustainable aviation fuel (SAF) and renewable diesel and a forerunner in developing renewable and circular feedstock solutions for polymers and chemicals, the company aims to help its customers to reduce their greenhouse gas emissions by at least 20 million tons annually by 2030.

The company’s ambition is to make the Porvoo oil refinery in Finland the most sustainable refinery in Europe. Neste is committed to reaching carbon-neutral production by 2035, and will reduce the carbon emission intensity of sold products by 50% by 2040. Neste has also set high standards for biodiversity, human rights and the supply chain. The company has consistently been included in the CDP and the Global 100 lists of the world’s most sustainable companies. In 2023, Neste’s revenue stood at EUR 22.9 billion.

Read more: neste.com

Kort om Neste 

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) använder innovativ, vetenskapsbaserad teknik för att omvandla avfall och andra råvaror till förnybara bränslen och återvinningsbara råvaror. Företaget utvecklar lösningar för att bekämpa klimatförändringar och påskynda övergången till en cirkulär ekonomi och hjälper sina kunder att minska sina växthusgasutsläpp med minst 20 miljoner ton fram till år 2030. Neste är världens ledande producent av förnybart flygbränsle (SAF) och förnybar diesel och en pionjär inom utveckling av förnybara och cirkulära råvarulösningar för polymerer och kemikalier.

Företagets mål är att göra Borgå oljeraffinaderi i Finland till Europas mest hållbara raffinaderi. Neste är engagerat i att uppnå koldioxidneutral produktion till 2035 och planerar att minska utsläppsintensiteten för sina sålda produkter med 50 procent till år 2040. Neste har också satt höga mål för biologisk mångfald, mänskliga rättigheter och leveranskedjan. Företaget har upprepade gånger belönats av CDP och inkluderats på Global 100-listan över världens mest hållbara företag. År 2023 uppgick Nestes omsättning till 22,9 miljarder euro.

Läs mer: neste.se

Käyntiosoite
Neste Oyj, Porvoon jalostamo

Keskuskonttori
Jalostamontie 36
06850 KULLOO

Postiosoite
PL 310
06101 PORVOO

Puhelinvaihde
010 458 11

Porvoon jalostamon vuoropäällikkö
050 458 2320

www.neste.com

Kartta alueesta »